Historiaa:
Alun perin Zombie Walk on Amerikasta lähtöisin olevan tapahtuma, josta se on levinnyt pitkin maailmaa. Ensimmäinen Suomen Zombie kävely järjestettiin Helsingissä syksyllä 2006.
Oulun Zombie Walk sai ideansa Helsingin esimerkistä. Koska Pohjois-Suomesta on monelle zombeilemisesta kiinnostuneelle tavattoman pitkä matka, päätimme järjestää tänne oman. Olemme myös maailman pohjoisin Zombie Walk (ennenkuin toisin todistetaan : )
Kenelle:
Oulun Zombie Walkiin ovat tervetulleet aivan kaikki ikään, sukupuoleen tai muihinkaan seikkoihin katsomatta. Osallistujien tulisi kuitenkin kaikkien osata noudattaa hyviä tapoja sekä oikeanlaista käyttäytymistä. On kuitenkin hyvä huomioida, että asut, maskeeraukset ja yleinen tunnelma voivat olla hyvinkin ahdistavia, eivätkä välttämättä sovi kaikkein nuorimmille tai herkkänahkaisimmille.
Huomiotakoon myös että odotamme samoja hyviä tapoja ja käyttäytymistä myös tapahtuman katsojilta osallistujia kohtaan.
Käyttäytyminen liikenteessä
Zombie Walkissa pääasiana on, että minnekään ei ole kiire, kaikilla on hyvä fiilis ja pidämme hauskaa. Kävelyreitti on ennalta määrätty ja kulkueeseen voi liittyä mukaan missä vaiheessa tahansa. Joukon ei tarvitse pysyä mitenkään tiukan yhtenäisenä. Kunhan jokainen huolehtii sen verran, ettei kukaan jää pahoin jälkeen tai eksy reitiltä. Tarpeen tullen osa joukosta voi pysähtyä liikennevaloihin. Valojen vaihtumista odotellessa voit vaikka kävellä seinää tai tolppaa päin, tai jopa kiertää kehää. Myös taivaalle/tyhjyyteen tuijottaminen hiljaa ölisten on yleistä paikallaan olevissa zombie ryhmissä. Painotamme, että liikennettä ei saa vaarantaa ja liikennesääntöjä tulee jokaisen noudattaa. Joten pysyttelethän jalkakäytävillä. Joukkoa johtaa Zombie Walkin liikennemerkkiä kantava zombi joka johdattaa lauman oikealle reitille sekä seuraa että ettei häntäpää jää turhan paljon jälkeen. Tästä huolimatta on jokainen osallistuja itse vastuussa toiminnastaan liikenteen seassa.
Eläytymisestä
Puhuminen on zombeille epätyypillistä, mutta erilaiset örähdykset, äninä sekä kuolaaminen käyvät laatuun. Yleistä on myös zombieryhmien yhteinen ulina ja ölinä, jolla tiettyjen tutkijoiden mukaan zombit pitävät alkeellisella vaistotasolla yhteyttä toisiinsa. Selkeimmät zombit saattavat jopa ilmaista lihannälkänsä juuri ja juuri puheeksi ymmärrettävillä ulvahduksilla ja murahduksilla. Jotkut zombiet saattavat myös välillä huudella nälkäänsä "aivoja" tai ”brains” –huutoa.
Eläytyminen on ulkonäköä tärkeämpi ominaisuus, mutta myös maskeeraus ja sopivan zombimainen vaatetus ja kohtuullisuuden rajoissa pysyttelevä rekvisiitta on toivottavaa. Tarkoitus olisi, että koko matkan ajan pystyy vaivattomasti jatkamaan eläytymistään maskeerauksesta riippumatta. Haluessaan eläytymistään voi helpottaa keksimällä itselleen esimerkiksi roolihahmon. Perinteisimpiä zombiehahmoja ovat poliisizombie, sairaanhoitajazombie, työmieszombie. Mutta hahmon keksimisessä on vain mielikuvitus rajana. Olet voinut muuttua zombieksi vaikka kesken aamupesun! Roolihahmon keksiminen ei ole mitenkään pakollista eikä tapahtumiin annetun teeman mukaan ole myöskään pakko pukeutua.
Yleinen käyttäytyminen
Vaikka zombievaellusta voi halutessaan pitää yleisenä tai kunkin henkilökohtaisena kannanottona yhteiskunnan nykytilaan, arvoihin tai muuhun vastaavaan, ja sille voisi käytännössä antaa mitä merkityksiä hyvänsä, tärkeintä on että osallistuilla, ja myös sivustakatsojilla on hauskaa. Joten on siis muistettava käyttäytyä yhteiskunnan ja kulttuurimme normien ja arvojen kannalta sopivalla tavalla.
Toivomme, että sivustakatsojat jätetään rauhaan, ja muutenkin käyttäydyttäisiin kuten sivistyneet cityzombit. Ohikulkijoiden tai kanssazombien syöminen on selkeästi kielletty, eikä pureminen tai raajojen irti repiminenkään ole suositeltavaa. Järjestäjät eivät voi olla vastuussa muiden tekemisistä kuin omistaan, joten olkaamme kaikki lainkuuliaisia ja muistakaamme myös rekvisiittaa pohtiessamme sivustakatsojat ja myös kanssazombit. Eli mieluusti kuitenkin pyritään pysyttelemään tiettyjen hienotunteisuuden määrittämien rajojen sisällä mahdollista maskeerausta ja rekvisiittaa pohtiessa
Ketään, jolla ei ole zombiasua, saa koskea, eikä edes liian lähelle uhkaavasti mennä. Voitte vaikka ajatella, että olemme isomman riistan perässä, ja sivustakatsojat eivät kummemmin kiinnosta. Ja toisiinsa zombit eivät myöskään useimmiten kiinnitä huomiota, vaikkakin yhdessä liikkuvat. Yksityisen ja julkisen omaisuuden tärveleminen maskeerauksillaan on myöskin epätoivottavaa. Jokainen osallistuja on vastuussa omista teoistaan.
Mukailtuna Helsingin kävelyn sivuilta. (http://zwhelsinki.blogspot.com/)